(Toim. huom. teksti on laadittu jo kuukausia sitten, mutta aihe on edelleen ajankohtainen.)
Jari Tervo kirjoittaa 4.8.2019 Helsingin sanomien kolumnissaan Kun luovuin haihattelemasta vallankumousta, helpotuin sellaisella otteella ja sellaisesta aiheesta, että se saa melko varmasti valtaosan suomalaisista nyökyttelemään päätään pieni ymmärtävän ivallinen hymy huulillaan. Tervon mukaan sosialistinen järjestelmä ajoi Venezuelan alas huolimatta kansalaisten kyvykkyydestä ja mittavista luonnonvaroista. Tervo ei kuitenkaan ainoastaan väitä, että historiallinen todistusaineisto osoittaa sosialistisen järjestelmän kehnouden, vaan otsikon mukaisesti selittää sen nykyistä kannatusta vankkumattomalla ideologisella uskolla siihen, että maailman vääryydet voitaisiin parantaa äkillisellä vallankumouksella. Tervo viittaa heti aluksi myös omaan nuoruuteensa, jossa hän piti Che Guevaraa Jimi Hendrixin kaltaisena sankarina – kunnes hän aikuistui ja ymmärsi lakata haihattelemasta vallankumousta.
Huolimatta sen tunnepohjaisesta vetovoimasta kolumnissa on oikeastaan täsmälleen yksi jollain lailla oikeaan osuva idea, ja sekin on niin triviaali, että Tervo olisi yhtä hyvin voinut tuhertaa syväluotaavan psykologisen analyysin siitä kuinka kylmät kelit täytyy hyväksyä kesähelteiden jälkeen, vaikkei se hyvältä tuntuisikaan. Nimittäin, on tietenkin olemassa Tervon kuvaama ”Che Guevara t-paitaan pukeutuva” ihmisryhmä, joka on aatteen palon sokaisema siinä määrin, että he sivuuttavat suoralta käsin minkä tahansa kritiikin. Kuten Tervo mielestään nokkelasti asian ilmaisee nykyajasta: ”T-paitaiselle miehelle comandante symboloi luultavasti samoja asioita, Hendrixiä lukuun ottamatta. Mutta koska aika on nyt toinen, argentiinalainen ammattisotilas lienee edistänyt paidankantajan mielestä myös pasifismia, veganismia ja intersektionaalista feminismiä. Kuolleet sankarit edustavat asioita, joita heidän elävät palvojansa käskevät.” Tässäkään kohta Tervo ei katso aiheelliseksi huomauttaa – tai ehkä hän ei ole tullut ajatelleeksi asiaa ylipäätään – että sama pätee mihin tahansa aatteeseen, ei ainoastaan sosialismiin.
Tästä päästäänkin ydinongelmaan Tervon kolumnin ja vastaavien kannanottojen taustalla: nykyinen kapitalistinen maailmanjärjestys ja talousliberaali politiikka nähdään ideologisesti neutraaleina siinä missä mikä tahansa niitä haastava voima nähdään ”ideologisena”. Puuttumatta edes siihen kuinka äärimmäinen yksinkertaistus on syyttää Venezuelan nykyistä tilannetta yksinomaan sosialistisesta ideologiasta, Tervo ei keskustele lainkaan siitä, mitä kapitalistinen järjestelmä on aiheuttanut maailmanlaajuisesti. Kourallinen ihmisiä omistaa yhtä paljon kuin koko maailman loput 6 miljardia ihmistä yhteensä ja luonnonvaroja käytetään kiihtyvällä tahdilla ilmastonmuutoksen edetessä koko ajan nopeammin. Kun Tervon kaltaisilta ihmisiltä kysytään kapitalismin ja kasvavan kulutuksen suhteesta, vastaus on tyypillisesti täsmälleen sama kuin mistä he syyttävät sosialismin kannattajia: realiteetit eivät aivan vielä ole kohdillaan, mutta idea on virheetön. Toisin sanoen, nykymuotoinen kapitalismi ymmärretään vielä puutteellisena, mutta tulevassa todellisessa muodossaan kapitalismi voi yhdistää jatkuvan talouskasvun, ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin sekä ekologisen kestävyyden.
Jokainen ymmärtää, että suhteellisen läheisessä tulevaisuudessa tapahtuu väistämättä jyrkkiä muutoksia totuttuun maailmanjärjestykseen. Ei vaadi suuria älynlahjoja oivaltaa, että mitään helppoa vallankumouksellista patenttiratkaisua ei ole olemassa. Toisin kuin Tervo antaa ymmärtää, hyvin harva ihminen uskookaan näin. Sen sijaan siinä missä sosialisti sentään pitää yllä jonkinlaista toivon horisonttia tarvittavasta radikaalista muutoksesta, vakaumuksellisella natsillakin on tarjota enemmän kuin mitä Tervon mukanokkelalla setämiesmussutuksella.
Olli Pitkänen
Hamara 