Seksityö on aihe, joka aiheuttaa jo pelkästään terminä hieman närästystä useammallakin suunnalla. On sinänsä kiinnostavaa, kuinka kaksi toisilleen täydellisen vastakkaista ryhmää, heikosti naisvihaansa (tai pelkoansa) peittelevät konservatiivit ja miesvihamieliset feministit, nostivat kauan seksityön yksissä tuumin tikun nokkaan. Nykyään onneksi täydellinen torjunta tulee pääasiassa konservatiivien suunnalta. Erityisesti nuoremman polven feministiset toimijat ovat lähtökohtaisesti ainakin periaatteessa seksityöläisten puolella. Aihetta tutkinut Anna Kontula onkin sanonut hyvin sosiaalisessa mediassa tähän tapaan: ”Olen keskustellut kaikilla mantereilla hyvin erilaisista oloista tulevien seksityöläisten kanssa, ja kun kysyn heiltä, mitä he toivoisivat, että heidän elämänsä olisi parempaa, yksikään ei ole ehdottanut seksityön kieltämistä”.
Päivi Ahtialan toimittaman Oma valinta: minä myyn seksiä -teoksen perusargumentin voinee tiivistää sen melko ilmeisen mutta usein hyvin vaikeasti hyväksyttävän ajatuksen ympärille, että seksityö on työtä, ei sen enempää eikä vähempää. Voidaan väittää, että se on erityislaatuista työtä; tuskin kuitenkaan sen erityisemmässä mielessä kuin moni muu erityislaatuinen työ. Teoksessa useampi eri ikäinen ja vaihtelevia aikoja alalla työskennellyt nainen kertoo työstään, sen hyvistä ja huonoista puolista sekä lainsäädännön ja asenteiden aiheuttamista haasteista. Ilmaisutyyli, työskentelytapa ja seksityön ympärille liittyvät sosiaaliset valinnat vaihtelevat haastatelluilla seksityöntekijöillä jonkin verran, mutta tietyt peruslähtökohdat ovat verraten yhteneviä.
Nimimerkki Susanna ilmaisee tyypillisen syyllistävän asenteen: ”Erityinen inhokkitermini on ´itsensä myyminen´. Kertonee jotain termin käyttäjistä, että heidän itseytensä löytyy navan alapuolelta.” (s. 153). Tämä asenne säilyy usein implisiittisesti silloinkin, kun nimellisesti halutaan puolustaa seksityöntekijöitä. Heidän omasta näkökulmastaan holhoava asenne voi itse asiassa tuntua vielä ikävämmältä kuin avoin ”perinteisiin arvoihin” pohjaava syyllistäminen. Pelkästään ”seksityöntekijöiden oikeuksien” puolustaminen ei olekaan vielä tarpeeksi, sillä jos kiistaa seksityötä koskevasta lainsäädännöstä lähestytään samassa hengessä kuin vaikkapa kysymystä huumeidenkäyttöhuoneista – siis kysymyksenä siitä, minkälainen politiikka on oikeudenmukaista ja tehokasta ”huono-osaisuuden” suhteen – tehdään heti kättelyssä moralistinen ja alentuva oletus, jonka mukaan kukaan ei halua pohjimmiltaan tehdä seksityötä omasta tahdostaan. Tässä kohtaa seksityö jakaa yhä voimakkaasti sen sallivienkin ihmisten asenteita. Toivon mukaan ennakkoluuloton perehtyminen tähän teokseen osoittaa, että lähtökohtaisesti seksityöläisen oman aktiivisen valinnan kyseenalaistaminen ei ole perusteltua, vaikka henkilökohtaisesti kokisi idean seksin myymisestä hyvinkin vastenmielisenä. Meitä on moneen junaan monessa muussakin asiassa.
Seksityöntekijät usein korostavat, että jo terminologialla on ratkaiseva merkitys: ”prostituutio” on periaatteessa neutraali yleiskäsite kaikelle seksin myymiselle, mutta käytännössä se tuo mieleen suoranaisen ihmiskaupan tai ainakin sellaisen seksityön, johon on lähdetty äärimmäisen taloudellisen välttämättömyyden takia. Seksityö sen sijaan on käsitteenä aidosti neutraalimpi. Seksialalla tapahtuu paljon ihmiskauppaa, mutta sitä tapahtuu vähintään yhtä paljon myös siivous-, rakennus- ja ravintola-alalla ilman, että kenelläkään tulee näistä aloista mielikuvaa lähtökohtaisesti riistävinä.
Teoksen kuvaukset seksityöntekijöiden arjesta vaihtelevat innostuneen, huvittavan ja suoranaisen kyynisyydenkin välillä, mikä vastaa paljolti sitä, kuinka ihmiset eri aloilla kuvaavat työtään ylipäätään. Yhteinen murheenkryyni kaikille teokseen osallistuneille on moralisoiva lainsäädäntö ja asenneilmapiiri. Seksin myyminen ja ostaminen on Suomessa sinänsä laillista, mutta esimerkiksi lainsäädännössä kielletty paritus on tulkittu tavalla, joka tekee usein jopa työtilan hankkimisesta haastavaa (vuokranantajan voidaan tulkita syyllistyvän paritukseen). Oma lukunsa on asenneilmapiiri, jonka johdosta vain hyvin harvalla seksityöntekijällä on riittävät voimavarat ja itsetunto toimia avoimesti sen alan edustajana, jonka omakseen kokee. Negatiivisia ennakkoasenteita omaaville lukijoille voi tulla yllätyksenä, että yleensä ottaen seksityöntekijät kokevat työnsä raskaimpina piirteinä mainittujen asioiden jälkeen jatkuvan lakanoiden pyykkäämisen kaltaiset asiat. Vastoin yleisiä mielikuvia hyväksikäytöstä, alan valinneet (itsenäiset suomalaiset) kokevat yleensä ottaen saavansa mittaamattomasti enemmän kunnioitusta asiakkailtaan kuin esimerkiksi myynti- tai hoitotyössä.
Valitettavasti laaja-alainen paheksuva ilmapiiri yhdessä hankalan lainsäädännön kanssa ei voi olla osaltaan vaikuttamatta myös alalla työskentelevien minäkuvaan. Tätä kuvaa esimerkiksi alan ihmisten käyttämä ”huorarkian” käsite. Huorarkialla tarkoitetaan seksialalla itse työskentelevien tapoja tuottaa erilaisia alan sisäisiä hierarkioita alaan liittyvien stigmojen pohjalta (s. 120). Samoin kuin esimerkiksi vähemmistöjen keskinäinen rasismi, tämä lienee aihe, jota on vaikea ellei mahdotonta nostaa julkiseen keskusteluun, mutta joka voi olla hyvin piinallinen joillekin alan ihmisille.
Seksityötä kohtaan kriittisten tulokulmien tulisi perustua rakenteellisiin tekijöihin. Vanha radikaalifeministinen argumentti siitä, että seksityö on haitallista pelkän ideansa takia (naisen ruumis on myytävissä) riippumatta seksin myyjän omasta tahdosta tai asiakkaan asiallisuudesta, on tavallaan relevantti. On totta, että hyvin harva ihminen pitää kovin ideaalisena seksinä sellaista, jossa raha vaihtaa omistajaa. Toisaalta, jos verrataan omaksi iloksi tehtyä puuhastelua kasvimaalla tai työn tekoa minimipalkalla kusipäisen pomon alaisuudessa jättimäisellä teollisella farmilla, asetelma lienee edes hieman verrannollinen. Sillä erotuksella, että hyvin usein seksityöhön siirrytään juuri siksi, että se voi olla usein paljon mielekkäämpi vaihtoehto perinteisille naisvaltaisille matalapalkka-aloille tai jopa ylipäätään säännölliselle päivätyölle. Täysin eri kysymys on tietenkin prostituutio globaalina ilmiönä, josta suuri osa ei ole tässä mielessä omaan tahtoon perustuvaa. Tällöin relevantti vertauskohde on kuitenkin globaali työelämä ylipäätään; seksityöläisten tilannetta Suomessa verrattuna esimerkiksi globaaliin etelään tulisi verrata suhteessa ylipäätään työelämään näissä eri olosuhteissa. Kaikkiaan seksityökeskustelun soisi perustuvan enemmän kriittiseen kapitalismin analyysiin ja vähemmän moralismiin. Oma valinta ei tuo sinänsä mitään täysin uutta alan keskusteluun, mutta lienee ensimmäisen systemaattinen suomenkielinen teos suomalaisten seksityöntekijöiden arjesta. Sitä voinee suositella kenelle tahansa, joka haluaa saada käsityksen itsenäisen suomalaisen seksityöläisen arjesta ja siihen liittyvistä haasteista. Seuraava uusi askel olisi varmaankin vastaava teos, jossa kuvattaisiin erilaisten asiakkaiden tulokulmaa; tähän käsillä olevassa teoksessa vihjattiinkin.
Olli Pitkänen
Hamara 