Kaikki nuoret joukolla oikeistoa äänestämään

Poliittinen apaattisuus iskostetaan meihin jo pienestä pitäen. Tämä apaattisuus saa varsinkin nuoret etsimään helppoja vaihtoehtoja, koska kapitalismin pyörteissä ei jää aikaa tai muitakaan resursseja yhteiskunnalliseen syväanalyysiin ja politiikanteon kauaskantoisten vaikutusten pohtimiseen. Oikeisto tarjoaa massiivisilla mainoskampanjoillaan ja unelmahöttöpopulismillaan valheellisia tai vähintäänkin harhaanjohtavia helppoja ratkaisuja, joihin nuorten on helppo tarttua.

Miksi nuoret haluavat äänestää oikeistoa? Valtion nuorisoneuvoston maaliskuussa 2021 teettämästä kuntavaalikyselystä ilmenee, että valtaosa suomalaisista 18–29-vuotiaista nuorista äänestäisi kuntavaaleissa oikeistolaisia puolueita. Tarkalleen ottaen kyselyn perusteella 25 prosenttia nuorten äänistä menisi kokoomukselle, toiset 25 prosenttia vihreille, 15 prosenttia perussuomalaisille, 9 prosenttia keskustalle, 3 prosenttia RKP:lle ja pahnan pohjimmaisena kristillisdemokraateille ja Liike Nytille lankeaisi 1 prosentin osuudet kullekin. Tämä tarkoittaisi siis kaiken kaikkiaan 80 prosentin äänisaalista eduskunnan oikeistopuolueille. Kyselyssä sekä SDP että vasemmistoliitto saivat 9 prosentin kannatuksen.

Nuorisoalan kattojärjestö Allianssin keväällä 2021 järjestämissä nuorisovaaleissa äänestystulos oli vastaavanlainen. Keskusta sai äänistä 19,60 prosenttia, kokoomus 19,14, perussuomalaiset 17,71, vihreät 13,21, SDP 11,84, vasemmistoliitto 5,98, kristillisdemokraatit 3,71, RKP 2,81 ja Liike Nyt 1,92. Loput äänet menivät eduskunnan ulkopuolisille feministipuolueelle ja piraattipuolueelle. Kaiken kaikkiaan eduskunnan oikeistopuolueet saivat 78,1 prosenttia annetuista äänistä.

Sekä nuorisoneuvoston että Allianssin kyselytulokset vastaavat hyvin vuoden 2021 kuntavaalien äänestystuloksia. Äänet jakautuivat prosentuaalisesti yli 1 prosentin äänisaaliin saaneille puolueille seuraavasti: kokoomus 21,4, SDP 17,7, keskusta 14,9, perussuomalaiset 14,5, vihreät 10,6, vasemmistoliitto 7,9, RKP 5,0, kristillisdemokraatit 3,6, Liike Nyt 1,6. Vaikka varsinaisissa kuntavaaleissa oikeistopuolueet raivasivatkin siis ”vain” 71,6 % kaikista annetuista äänistä, niin huomattava enemmistö näissä kuntavaaleissa äänensä antaneista suomalaisista kannattaa oikeistopuolueita.

Sote-uudistuksen mukaiset aluevaalit käytiin alkuvuodesta 2022 ja näissäkin vaaleissa oikeisto vei ylivoimaisen voiton 71,5 prosentin äänisaaliilla. Allekirjoittanut ennustaa myös keväällä 2023 järjestettävien eduskuntavaalien äänijakauman noudattelevan jotakuinkin samaa kaavaa.

Tässä kohtaa lienee syytä selventää allekirjoittaneen näkemystä Suomen puoluekentän asettumisesta oikeisto-vasemmisto-akselille. Edellä listatuista puolueista olen niputtanut oikeistoon kokoomuksen, keskustan, perussuomalaiset, vihreät, RKP:n, kristillisdemokraatit ja Liike Nytin sillä perusteella, että niiden kaikkien aatteellisessa ytimessä on liberalismi ja ne kaikki kannattavat talousjärjestelmänä kapitalismia. Osa näistä puolueista on lähempänä poliittista keskustaa ja osa kauempana, mutta yksikään ei asetu silmissäni oikeisto-vasemmisto-janan keskelle puhumattakaan janan vasemmasta puoliskosta. Osa näistä puolueista on arvoliberaalimpia ja osa arvokonservatiivisempia kuin toiset, mutta arvot ovat tässä jaottelussa yhdentekeviä.

Mielestäni lähimpänä poliittista keskustaa Suomen puoluekentällä on SDP, joka kallistuu lievästi vasemmalle. Myös vasemmistoliitto on ns. keskustavasemmistolainen puolue, mutta himpun verran kauempana poliittisesta keskustasta kuin demarit. Nämäkään kaksi puoluetta eivät varsinaisesti vastusta talousliberalismia tai kapitalismia, mutta pyrkivät edes jossain määrin työväenluokan yhteiskunnallisen aseman parantamiseen. SKP, joka lienee Suomen puolueista vasemmistolaisin, ei käytännöllisesti katsoen nauti minkäänlaista suosiota nuorison saatika muidenkaan äänioikeutettujen keskuudessa.

Yle koosti vuoden 2021 vaalikoneen pohjalta kuntavaaliehdokkaiden vaalivastauksiin perustuvan nelikentän. Taulukosta nähdään, että oikeistopuolueiden ehdokkaat pääasiallisesti asemoivat itsensä selkeästi oikealle, vaikka ehkä vähättelevätkin oikeistolaisuuttaan jossain määrin. Vihreiden ehdokkaiden joukossa vähättely menee niin pitkälle, että suurin osa heistä mieltää itsensä vasemmistolaisiksi, mikä onkin suurin poikkeus allekirjoittaneen puoluekarttajakoon nähden.

Edellä olevan datan ja puoluekategorisoinnin pohjalta voidaan siirtyä itse asiaan, eli miksi valtaosa nuorisosta haluaa äänestää oikeistoa? Miksi SDP ja vasemmistoliitto ovat niin luotaantyöntäviä, että ne ovat 18–29-vuotiaiden keskuudessa yhtä suosittuja (lue: epäsuosittuja) kuin keskusta, tuo puoluekentän Paavo Väyrynen?

Aloittakaamme vastausten etsiminen koulun penkistä. Suomen koulutusjärjestelmä on monin tavoin kelvollinen, mutta sitä kalvaa akuutti epäideologisuus. Tämä epäideologisuus on kuitenkin vain näennäistä ja todellisuudessa ideologinen pohja onkin itse asiassa erittäin vahva. Se on vain kätketty erittäin taidokkaasti. Käytännössä suomalaisessa koulutusjärjestelmässä ylläpidetään liberalismin ja kapitalismin hegemoniaa, jonka alaisuudessa epäideologisuus ja epäpoliittisuus tarkoittaa liberalismin ja kapitalismin likipitäen ehdotonta hyväksymistä ja kaikkien muiden ideologisten suuntausten, yhteiskuntamallien ja talousjärjestelmien hyljintää. Oletusarvona siis pidetään sitä, että vain liberalismi ja kapitalismi voivat tarjota käyttökelpoiset raamit funktionaaliselle demokraattiselle yhteiskunnalle. Edellä kuvatun kaltainen indoktrinaatio ei ole toki pelkästään Suomelle ominainen ongelma, sillä koululaitosten tarkoitus valtiossa kuin valtiossa on kouluttaa valtiolle, tai vähintäänkin talousjärjestelmälle, uskollisia kansalaisia. Tarkemmin ottaen ihmisistä ei haluta kouluttaa edes kansalaisia, vaan kuluttajia.

Vähemmän yllättäen Suomessa opettajat kannattavat oikeistoa hyvin vankasti. Tammikuussa 2021 julkaistun Helsingin Sanomien artikkelin perusteella vuonna 2017 kunnanvaltuustoihin äänestetyistä opettajista 76,23 prosenttia edustaa oikeistopuolueita. Aiheesta on uutisoitu aikaisemmin muun muassa Turun Sanomissa vuonna 2004, jolloin luvut ovat olleet samaa luokkaa. Lisäksi Heikki Ahola tarkastelee peruskouluopettajien poliittisia näkemyksiä pro gradu -tutkielmassaan Yhtä joukkoa? Tarkastelussa suomalaisen peruskoulun opetushenkilöstön poliittinen arvomaailma vuodelta 2018. Aholan aineiston mukaan peruskoulun opetushenkilöstöstä 79,6 prosenttia kannattaa oikeistolaisia eduskuntapuolueita. Kun oikeiston edustus ja kannatus on näin vankkaa ja jatkuvaa opettajakunnassa, ei ole vaikea uskoa, etteikö opettajien ideologiset näkemykset välittyisi myös opiskelijoille, oli se sitten tahatonta tai tahallista.

Koulujen tarkoitus on koulutusasteesta riippumatta valmistaa kunnon kansalaisia, jotka eivät kyseenalaista vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä. Opettajien enemmistö oikeistolaisuudessaan on erinomainen instrumentti tällaiseen mielipiteiden ja asenteiden muokkaukseen. Tiivistetysti voidaan sanoa, että kapitalismin alaisuudessa koulusta valmistuttuaan kaikkien on hyväksyttävä työnteon hyveellisyys ja pakollisuus. Työtä on tehtävä vaikka henkensä ja terveytensä uhalla sekä periaatteidensa vastaisesti. Liberalismin teesien mukaisesti kaikki ovat yksilöitä, jotka ovat vain ja ainoastaan itse vastuussa työpaikan hankkimisesta viimeistään opinpolun päätyttyä.

Ylikorostettu individualismi lieneekin suuri osasyy siihen, miksi nuoret kokevat oikeistopuolueet itselleen mielekkäimpinä vaihtoehtoina. Vasemmistolaisuuteen nimittäin kuuluu vähintäänkin jonkinasteinen kollektivismin ihannointi, joka on suoraan ristiriidassa liberaalin näkemyksen kanssa siitä, että yksilöiden vapauksia, oikeuksia ja vastuita ei saa ohittaa missään tapauksessa. Tämän johdosta luokkayhteiskuntakin tuntuu niin vieraalta konseptilta valtaosalle suomalaisista; ei nähdä yhteiskunnan luokkajakoa, koska ei ylipäätään nähdä mitään yksilöä suurempia yhteiskunnallisia yksiköitä, joihin järjestelmä jakautuisi. Kaikki ovat vastuussa vain itsestään eikä kukaan saa työntää nokkaansa muiden asioihin.

Yksilökeskeisyyden lisäksi yksi olennaisista liberalismin ja kapitalismin kulmakivistä on kilpailu. Kaikilla elämän osa-alueilla on noudatettava ”vapaiden markkinoiden” logiikkaa ja kilpailtava rajallisista resursseista. Läpitunkevan kilpailumentaliteetin johdannaisena ilmiönä liberaalissa yhteiskunnassa on myös uskottava meritokratiaan, eli siihen, että kaikki saisivat ansionsa mukaan. Kaikkien uskotaan osallistuvan kilpailuun nimeltä elämä ja ne, jotka pärjäävät paremmin kilpailussa, ovat siis vääjäämättä parempia ihmisiä kuin ne, jotka pärjäävät huonosti. Tässä kokonaisuudessa ansiot nähdään tottakai vain yksilöstä itsestään kiinni olevina eikä suinkaan ympäröivistä vallitsevista rakenteista tai järjestelmistä riippuvaisina. Kyseiseen maailmankuvaan kuuluu olennaisesti myös sen puolesta liputtaminen, ettei yhteiskunnalla tulisi olla muuta roolia kuin mahdollisuuksien tasa-arvon takaaminen kaikille tässä elämän kilpailussa.

Kun kilpailumentaliteetti iskostetaan pienestä pitäen jokaisen kansalais-kuluttajan kalloon, niin valtaosa henkilökohtaisista resursseista uppoaa kilpailuun. Tällöin harvemmin jää halua tai aikaa paneutua pintaraapaisua syvällisemmin politiikan kiemuroihin, jolloin puolueilla ja poliitikoilla on oiva mahdollisuus vaikuttaa äänestäjien mielipiteisiin pääasiallisesti imagoperusteisesti. Markkinalogiikan mukaisesti myös puolueet ovat mainostettavia brändejä ja poliitikot brändin alaisia tuotteita. Kun äänestyspäätös perustuu usein mielikuvamarkkinointiin, niin kilpailun (tässä tapauksessa vaalien) voittajia ovat useimmiten ne tahot, joilla on eniten pääomaa eli myös eniten markkinointiresursseja ja joille vallitsevat yhteiskunnalliset olosuhteet ovat muiltakin osin myönteisimmät.

Oikeiston ylivalta vaalimarkkinoilla siis näyttäisi nojautuvan niin koulujärjestelmään kuin suoraan pääoman tukeenkin. Mutta tämä ei toki riitä, vaan liberalismille ominainen antikommunistinen propaganda tekee myös tehtävänsä. Maatalouden Tulevaisuuden teettämän kyselytutkimuksen mukaan lähes joka viides suomalainen pitää vasemmistoliittoa äärivasemmistolaisena liikkeenä. Tässä yhteydessä äärivasemmistolaisuus nähtäneen mitä todennäköisimmin negatiivisena ja uhkaavana piirteenä. Toki jos oikeasti tuntisi politiikkaa ja historiaa, niin ei nimittäisi taskulämmintä sosialidemokratiaa ajavaa puoluetta minkään sortin ääriliikkeeksi. Yleensä äärivasemmistolaisina liikkeinä pidetään Rote Armee Fraktionin kaltaisia ryhmittymiä, mutta kun viidesosa kansasta niputtaa sekä vasemmistoliiton että RAF:n samaan kategoriaan, voidaan olla varmoja, että näkemykset ovat enemmän tai vähemmän propagandan värittämiä.

Natalia Salmelan blogikirjoitus Miksi en äänestä vuodelta 2015 puolestaan on omiaan kuvastamaan nimenomaan nuorten poliittista mielenmaisemaa; äänestitpä tai et, voit perustella valintasi puhtaasti yksilöllisten, henkilökohtaisten mieltymysten kautta. Salmelaa lainatakseni nuori voi vaikkapa todeta, että ”en äänestä, koska tarjolla ei ole ainuttakaan ehdokasta, jonka kanssa olisin 100% samaa mieltä asioista” tai ”en äänestä, koska en kaipaa itse juuri mihinkään konkreettisiin asioihin muutosta”. Äänestyspäätös on kuin ostopäätös, mikä harmillisesti käykin järkeen, sillä liberalismin vallitessa yksilöt eivät ole ensisijaisesti kansalaisia, vaan kuluttajia.

Kun äänestäjä ei mieti, miten äänestyspäätös vaikuttaa muihin kuin häneen itseensä, niin voi valita ehdokkaan yksilöllisten halujen mukaisesti. Tai jättää äänensä käyttämättä kokonaan, mikä on myös erittäin suosittua nuorten keskuudessa, kuten kuntavaalikyselyn tulokset osoittavat ja mitä Salmelan mietteet alleviivaavat.

Poliittinen apaattisuus iskostetaan meihin jo pienestä pitäen. Tämä apaattisuus saa varsinkin nuoret etsimään helppoja vaihtoehtoja, koska kapitalismin pyörteissä ei jää aikaa tai muitakaan resursseja yhteiskunnalliseen syväanalyysiin ja politiikanteon kauaskantoisten vaikutusten pohtimiseen. Oikeisto tarjoaa massiivisilla mainoskampanjoillaan ja unelmahöttöpopulismillaan valheellisia tai vähintäänkin harhaanjohtavia helppoja ratkaisuja, joihin nuorten on helppo tarttua.

Vaalit ovat aina nurkan takana. Vuoden 2023 eduskuntavaalikampanjat ovat jo loppusuoralla ja kannatuskyselyiden perusteella äänet tulevat jakautumaan hyvin pitkälti samalla lailla kuin kaikissa edeltävissäkin vaaleissa viime vuosina. Oikeistolaisessa yhteiskuntajärjestyksessä oikeisto voittaa aina ja nuortenkin on helppo kääntyä voittajien puoleen.

Kalle Koskivirta

Miljärdöörien hyväntekeväisyys on hurskastelua

Hyväntekeväisyydellään rikkaat signaloivat ansaitsevansa kaiken sen vallan, mikä heillä on; heillä on tarpeeksi resursseja auttaa muita, joten he ansaitsevat kaikki haalimansa resurssit, koska he auttavat myös muita.

Ikuisuus sitten eli helmikuussa 2020 miljardööri Jeff Bezos lupasi kanavoida 10 miljardia dollaria ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun perustamansa Bezos Earth Fund -rahaston kautta. Summa on tähtitieteellisen suuri, mutta toisaalta Bezosin omaisuuteen suhteutettuna puhutaan käytännössä taskurahasta. Bezosin omaisuus on kasvanut pelkästään vuoden 2020 aikana 87 miljardilla dollarilla ollen tällä hetkellä arvioiden mukaan 202 miljardia.

Olkoon kymmenen miljardia miten pieni summa tahansa lahjoittajan omaisuuteen suhteutettuna, sellaisella rahasummalla voisi oikeasti saada aikaiseksi paljon hyvää. Summalla voisi rahoittaa tieteellisten yhteisöjen, kansalaisjärjestöjen ja aktivistien toimintaa. Ongelmana on kuitenkin se, että Bezos Earth Fund saa päättää, mille tahoille ja minkä suuruisia summia se jakaa.

Bezos Earth Fundilla ei ole kotisivuja eikä sen toiminnasta löydy mitään muuta infoa kuin perustajan antama ”lupaus” puolen vuoden takaa. Lupauksen yhteydessä Bezos totesi, että varoja ruvetaan jakamaan tänä kesänä, mutta kesä on jo ohi eikä kukaan edelleenkään tiedä, miten, mistä ja millä ehdoilla Bezos Earth Fundilta voi saada rahoitusta. Ei ole myöskään mitään tietoa, millä aikavälillä tuo 10 miljardia olisi tarkoitus laittaa kiertoon.

Bezosin luotsaama Amazon saastuttaa maapalloa noin 44,4 miljoonan hiilidioksiditonnin vuosivauhdilla. Vertailukohtana koko Suomen vuosittaiset hiilidioksidipäästöt ovat noin 60 miljoonan tonnin luokkaa. Amazon antoi myös keväällä potkut kahdelle työntekijälleen, jotka julkesivat arvostella julkisesti muun muassa työnantajansa ilmastotekojen puutteellisuutta. Kaiken kukkuraksi Bezos ei maksa käytännössä lainkaan veroja, mikä saa 10 miljardin ”lahjoituksen” kuulostamaan entistä enemmän pelkältä hurskastelulta ja oman kilven kiillottamiselta vailla substanssia.

Näiden faktojen valossa on hyvä miettiä, miksi kenenkään pitäisi luottaa Bezosin hyvätahtoisuuteen. Niin kauan kuin rikkaat saavat ohjata resursseja mielihalujensa mukaan, tarvittavan järeistä ilmastotoimenpiteistä on turha edes haaveilla. Tästä ei toki voi syyttää pelkästään miljardöörejä, vaan poliittista järjestelmää, joka mahdollistaa tällaisen toiminnan.

Loppujen lopuksi hyväntekeväisyys on rikkaan vähemmistön väline osoittaa, että he ovat ylimmän vallan pitäjiä kapitalistisessa maailmanjärjestyksessä. Hyväntekeväisyyden mahdollistajat ja toimeenpanijat eivät kuitenkaan voi tätä myöntää, koska sen ääneen sanominen paljastaisi suurelle yleisölle, miten mädästä järjestelmästä hyväntekeväisyydessä on kyse. Hyväntekeväisyydellään rikkaat signaloivat ansaitsevansa kaiken sen vallan, mikä heillä on; heillä on tarpeeksi resursseja auttaa muita, joten he ansaitsevat kaikki haalimansa resurssit, koska he auttavat myös muita. Kyseessä on jälleen yksi niistä loputtomista kehäpäätelmistä, mitä kapitalismin puolustamiseen tarvitaan.

Kalle Koskivirta

Vegaanihaaste ei haasta kapitalismia

Oikeutta eläimille (OE) on puoluepoliittisesti sitoutumaton eläinoikeusjärjestö. Eläinten oikeuksien puolustaminen on erittäin tärkeää ja kannatettavaa toimintaa. Sitoutumattomuus on kuitenkin kaksipiippuinen juttu: se madaltaa kynnystä suhtautua järjestöön ennakkoluulottomasti, mutta näyttää samalla vaikeuttavan ongelman ytimeen pureutumista suorasanaisesti.

Näkyvin osa järjestön toimintaa on eläintuotannon ja teurastamoiden olojen paljastaminen eli toiminnallaan järjestö toki kamppailee elinkeinoelämän etuja vastaan. Siitä huolimatta järjestö tuntuu välttävän eläinoikeusongelmien juurisyihin paneutumista viestinnässään. Ongelma havainnollistuu OE:n tammikuisessa somepäivityksessä:

”Kuolleisuudesta puhuminen voi tuntua erikoiselta – ovathan kaikki tiloille tulevat tiput olemassa ainoastaan kasvaakseen ja kuollakseen ihmisten lihanhalun vuoksi.”

Tämä väittämä saa tilanteen kuulostamaan siltä, että kuluttajat olisivat syypäitä lihateollisuuden olemassaoloon. Ongelma on kuitenkin paljon syvemmällä kuin ihmisten ruokatottumuksissa; jos lihanhalun sijaan puhuttaisiin rahanhimosta, niin oltaisiin jo lähempänä totuutta. Nykyisissä kapitalistisissa yhteiskunnissa eläinteollisuutta ei pyöritetä kuluttajien, vaan elinkeinoelämän ehdoilla. Valtioiden ja eturyhmien tukemat suuryritykset tekevät kaikkensa ohjatakseen ihmiset syömään mahdollisimman paljon lihaa eikä tilannetta voi korjata syyllistämällä kuluttajia lihateollisuuden olemassaolosta.

Lihateollisuus on kannattavaa bisnestä niin kauan kuin ihmiset syövät lihaa, ja ihmisethän syövät lihaa niin kauan kuin sitä pakkosyötetään heille. Lihaa tuputetaan meille ovista ja ikkunoista. Markettien hyllyt ovat pullollaan lihaa ja muita eläinperäisiä tuotteita. Markkinoinnilla sekä muulla mielipidevaikuttamisella meidät ehdollistetaan hyväksymään eläinten riistäminen. Lihan hinta pidetään niin alhaisena, että monelle sekaruokavalio on ainoa taloudellisesti kestävä vaihtoehto.

”Ratkaisu on kulttuurin ja elämäntapojen muutos eläinystävälliseen suuntaan. Ehdit vielä mukaan tammikuun Vegaanihaasteeseen. Samalla meidän on muutettava lakeja ja yritysten toimintaa, jotka voivat vaikuttaa tätä muutosta nopeammin eläinten asemaan.”

Kannustan itsekin kaikkia lopettamaan lihan ja muiden eläinperäisten tuotteiden syömisen, jos olosuhteet sen vain sallivat. Ongelma on kuitenkin syvällä yhteiskuntarakenteissa eikä kasvissyönti tai vegaanius korjaa sitä. Valtiot sekä niiden muodostamat kansainväliset yhteisöt ja elinkeinoelämän toimijat päättävät suurilta osin, mitä kuluttuja suuhunsa pistää. Täten on välttämätöntä tähdätä laajojen yhteiskunnallisten ja systeemisten muutosten tekemiseen, jotta eläinteollisuus nykymuodossaan saadaan lakkautettua.

Oikeutta eläimille tekee tärkeää työtä oikean asian puolesta, mutta ainakin viestinnässä olisi vielä parannettavaa. Niin eläinten kuin ihmistenkin oikeuksien polkeminen on kapitalismiin sisäänleivottu ilmiö. Pitkällä tähtäimellä olisi elintärkeää pitää eläinten oikeuksien puolustamisen kärkenä lakien ja yritysten toiminnan muutokseen kohdistuvia toimenpiteitä, kuten selkeää kapitalismin vastaista aktivismia ja retoriikkaa. Kulttuurin ja elämäntapojen muutos suuressa mittakaavassa on mahdollista vain, jos asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä.

Kalle Koskivirta