Uusliberalismin ideologiaa tiivistettynä

Ideaalina on minimoida talouden, mukaan lukien mm. hintojen, tarjonnan ja kysynnän, julkinen sääntely ja ohjaus, jolloin vapaat markkinat pitävät huolen suotuisista seurauksista. Vain markkinoiden itsesääntelyä helpottava politiikka on hyväksyttävää.

Tämä kirjoitus toimii lyhyenä, helppotajuisena tiivistelmänä uusliberalistisen ajattelun logiikasta sekä johdantona myöhemmin julkaistavaan tekstiin, joka käsittelee sakon muuntorangaistusta esimerkkinä siitä, millaista kriminaalipolitiikkaa uusliberalismin pohjalta voi perustella. Nojaan erityisesti Paavo Löppösen teokseen Vapauden markkinat: Uusliberalismin kertomus sekä Petri Räsäsen artikkeliin ”Uusliberalismi ja lupaus vapaudesta”.

Määritelmät siitä, mitä uusliberalismi on, vaihtelevat, mutta poliittisena liikkeenä ja ideologiana se on melko yhtenäinen. Tässä tekstissä tarkoitan uusliberalismilla ideologiaa, jonka keskeisiä edustajia ja kehittäjiä ovat olleet muun muassa Friedrich Hayek, Milton Friedman ja Robert Nozick, ja jonka agendaa edistämään Mont Pelerin Society vuonna 1947 perustettiin. Ideologian pohjana ovat olleet Hayekin, Ludwig von Misesin ja Karl Popperin 1940-luvulla julkaistut kirjat.

Uusliberalismin keskiössä on taloudellinen vapaus. Kyse on näkemyksestä, jonka mukaan julkisen vallan on taattava taloudelle ja sitä kautta ihmisille mahdollisimman suuri vapaus – nimenomaan negatiivisen vapauden mielessä (palaan negatiiviseen vapauteen myöhemmin tekstissä). Ideaalina on minimoida talouden, mukaan lukien mm. hintojen, tarjonnan ja kysynnän, julkinen sääntely ja ohjaus, jolloin vapaat markkinat pitävät huolen suotuisista seurauksista. Vain markkinoiden itsesääntelyä helpottava politiikka on hyväksyttävää. Ajatuksen tukena on usein käytetty filosofi Adam Smithin ideaa näkymättömästä kädestä. Yhteys Smithiin onkin ollut monille uusliberaaleille ylpeyden aihe. Uusliberalistisen Smith-tulkinnan mukaan talouden sääntely tulee minimoida, jolloin markkinoiden näkymätön käsi pääsee muokkaamaan taloudellisen kilpailun yhteiseksi hyväksi. Smithin idean tulkitseminen näin on kuitenkin nykytietämyksen mukaan virheellistä (Löppönen 2017, s. 50).

Uusliberalismin keskeinen ideologi Friedrich Hayek esittää kirjassaan Tie orjuuteen (1944) jopa, että vapaat markkinat – siinä mielessä kuin uusliberalismi ne ymmärtää – eivät ole vain paras tapa järjestää yhteiskunta, vaan kohtalonkysymys: liiallinen sääntely ja julkiset pyrkimykset romuttavat moraalin ja henkilökohtaisen sekä poliittisen vapauden. Kirjan nimen mukaisesti pelkona muunlaisessa järjestyksessä on ”tie orjuuteen”.

Ihmiskuva

Uusliberalismissa on laajalti omaksuttu homo economicus -käsitys, jonka mukaan ihmisen luontoon kuuluu väistämättä oman hyödyn maksimointi, ja oman hyödyn systemaattisesta maksimoinnista seuraa myös hyötyä yhteiskunnalle. Oman edun maksimointi on uusliberalistisessa kehyksessä yksinkertaisesti rationaalista. Chicagon Law and Economics -koulukunta, mukaan lukien ekonomisti Gary Becker, ovat pyrkineet ymmärtämään inhimillistä käyttäytymistä ylipäätään valitsemansa uusliberalistisen taloustieteellisen lähestymistavan kautta. Käyttäytymisessään yksilöt pyrkivät rationaalisesti maksimoimaan hyötynsä. Ihmisten toiminta muistuttaa näkemyksen mukaan siis yritysten toimintaa. Filosofi Michel Foucaultin (2008, s. 225–226) mukaan uusliberalismin homo economicus poikkeaa klassisesta homo economikuksesta siinä, että uusliberalismissa ihminen ei ole vain taloudellisen vaihdon toimija, vaan yritys, ”entrepreneur of himself”.

Tasa-arvo ja meritokratia

Uusliberalismin mukaan vapailla markkinoilla asema ansaitaan kyvyillä. Hayekin mukaan yhteiskunnallinen eriarvoisuus onkin suorastaan toivottavaa juuri tästä syystä. Ihmisten välisiin suhteisiin sovelletaan sopimusteoreettista lähestymistapaa: itsenäiset, kalkyloivat toimijat solmivat ihmissuhteita kuin sopimuksia vaihtokaupoista. Uusliberalismissa yhteiskunnallisen ja taloudellisen kilpailun vertauskuvaksi kelpaa urheilu: lahjakkaat palkitaan. Tämä on lopulta kaikkien etu – nousuvesi käy vertaukseksi talouskasvusta ja kilpailusta – se nostaa niin pieniä veneitä kuin suuria laivojakin. Vapautta on mahdollisuus päästä markkinoille. Se, miten markkinoilla pärjää, riippuu kilpailijasta. Kyse on uskosta taloudellisen meritokratian olemassaoloon. Uusliberalistinen vapaus tarkoittaa myös vastuuta: jokainen on vastuussa huonoista päätöksistään yrityksissään maksimoida hyötynsä. Ei urheilukilpailussakaan häviäjä ala anella osaa palkinnosta. Uusliberalismin ihmiskuvassa yksilö onkin itsenäinen ja pitkälti riippumaton ulkopuolisista, yhteisöllisistä suhteista – oli tämä käsitys sitten tunnustettu tai piilevä. Yhdysvaltojen sääntelyn vastaisen liikkeen entinen edustaja Richard Posner ajoi 1970-luvulla oppia, jonka mukaan jopa tuomioistuimissa ja oikeudessa yleisesti pitäisi painottaa taloudellisia suureita: hyötyjä, kannustimia ja kustannuksia. Yksilöt reagoivat rationaalisesti etunsa maksimoiden lakeihin, eli mukauttavat pelinsä kalkyloiden pelisääntöihin.

Yhteiskunnan tehtävä

Uusliberalismissa vapaus on tärkein arvo, mutta sen tarkempi sisältö jää usein epäselväksi. Hayekin mukaan on olemassa spontaani järjestys, joka on syntynyt kulttuurisissa evoluutioprosesseissa ilman tietoista suunnittelua, ja markkinat ovat osa tätä. Tähän spontaaniin järjestykseen puuttuminen, esimerkiksi tasa-arvoa tai oikeudenmukaisuutta tavoittelevalla politiikalla, johtaa totalitarismiin. Yhteiskunnan vapaus kasvaa, kun spontaaniin järjestykseen ei puututa. Yhteiskunnan tehtäviin ei siis saa kuulua tulonsiirtojen tarjoaminen, tasa-arvoisuuden edistäminen ja muu tavoitteellinen toiminta, vaan markkinoille pääsyn (access to market) mahdollistaminen – estämisestä pidättäytymällä. Tasa-arvon lisääminen demokratian tavoitteena on vaarallista sosialismia, ja progressiivinen verotus varkautta. Eriarvoisuus on kehitykselle olennaista, ei ongelma. Merkittävän uusliberalistin, Robert Nozickin, mukaan minimaalisen valtion tehtäväksi jää turvata koskemattomuus, omistusoikeus ja vaihdantaoikeus. Kyse on siis yövartijavaltiosta, joka huolehtii lähinnä vapaiden markkinoiden edellytyksistä.

Moraali

Uusliberalismin moraalissa markkinat palkitsevat lahjakkaat. Oikeudenmukaisuus on Hayekin sanoin ”merkityksetöntä”. Ei tule muodostaa moraaliarvostelmia yhteiskunnan tilasta tai ihmisten toiminnasta, sillä moraalisäännöt kuuluvat spontaaniin järjestykseen markkinoiden tavoin. Ne eivät ole tavoitettavissamme. Hayekille rationaalinen ajattelu on transsendenttista – siitä ei voi saada suoraa tietoa, ja markkinoiden spontaanille logiikalle on vain alistuttava. Kirjailija Ayn Randin ja uusliberalististen ajatuspajojen kapitalismin etiikkaan kuuluvia arvoja näyttävät olevan kilpailu, oman edun ajaminen, rationaalisuus, vapaus ja itsekkyys. On toki huomattava, että rationaalisuus on itsessään jo hyvin latautunut käsite: uusliberalismin rationaalisuus ja rationaalisuus yleisesti eivät ole sama asia.

Vapaus

Uusliberalismissa vapaus ymmärretään ns. negatiivisena vapautena, tässä tapauksessa vapautena ihmisten tekemistä esteistä päästä markkinoille. Negatiivinen vapaus toteutuu, kun toiminnalle ei aseteta esteitä ulkopuolelta. Tällainen vapaus on muodollista, menetelmällistä: ulkopuolisia tekijöitä ei aseteta yksilön toiminnan esteeksi. Kyse ei ole siitä, realisoituuko vapaus joksikin. Positiivisessa vapauskäsityksessä taas korostetaan yksilön vapautta kehittyä ja toimia, mikä vaatii ulkoisia tekijöitä. Kyse on sisällöllisestä vapaudesta, jossa pyritään mahdollistamaan esimerkiksi ”hyvän elämän” toteutuminen ulkoapäin. Tämä ei käy uusliberalismissa, koska julkisen vallan ei sovi asettaa tällaisia tavoitteita.

Uusliberalismin vapauden ongelmaksi muodostuu ristiriitaisuus: vapaus merkitsee puuttumatta jättämistä, mutta uusliberalismin hyväksymät instituutiot ja kapitalismi on historiassakin pakotettu yhteiskuntiin. Yhteiskunnan tavoitteellinen toiminta ei käy, mutta näiden instituutioiden ja rakenteiden luominen ja vahvistaminen on ollut ja on jo itsessään tavoitteellista. Tätä mm. Hayek ja Nozick eivät hyväksy, vaan heidän mielestään nämä instituutiot ovat luonnollisia, Hayekin termein ilmaistuna osa spontaania järjestystä.

Nozickin mukaan yksilöllä on rajoittamaton oikeus itseensä, mistä seuraa omistusoikeus oman työnsä tuloksiin. Tästä taas seuraa oikeus vapaaseen vaihdantaan: saahan ansaitsemallaan tehdä mitä haluaa. Tätä taustaa vasten ei ole yllätys, että eriarvoisuutta tasaava toiminta, kuten tulonsiirrot, näyttäytyvät varkautena tai ainakin vääryytenä. Kuten edellä mainitsin, minimaalisen valtion tehtäväksi jää turvata koskemattomuus, omistusoikeus ja vaihdantaoikeus. Rajoitukset vapaudelle, kuten rikosoikeudelliset rajoitukset, siis seuraavat oikeuksista. Tästä päästään luontevasti kirjoituksen myöhemmin julkaistavaan toiseen osaan, jossa näytetään, millaista kriminaalipolitiikkaa uusliberalismin pohjalta voi puolustaa ja oikeuttaa. Esimerkkinä toimii sakon muuntorangaistus eli sakkotuomioiden muuntaminen vankeudeksi.

Simo Sairanen

Lähteet

Foucault, Michel. The Birth of Biopolitics: Lectures at the College de France, 1978–1979. Palgrave Macmillan 2008.
Löppönen, Paavo. Vapauden markkinat: Uusliberalismin kertomus. Vastapaino 2017.
Räsänen, Petri, ”Uusliberalismi ja lupaus vapaudesta”. Niin & näin 4/2007, s. 99–107.